Blogi – Paras joukkuekaveri

Blogi – Paras joukkuekaveri

Vedin muutama kuukausi takaperin talvikauden viimeisen oheisharjoitukset joukkueelle – ekaluokkalaisia poikia. Oheisharjoitus meillä on koulun pelailua –  sählyä, lentopalloa, myös maa-meri-laivaa. Näiden lomassa on harjoiteltu motoriikkaa ja koordinaatiota. Tarkoituksemme on tarjota monipuolisuutta kaikille pelaajillemme, myös niille jotka eivät useampaa lajia harrasta. Kuten SPL Uusimaan Taneli Haara videoblogissaan totesi, monipuolisuutta voi olla myös lajin sisällä omassa toiminnassa.

Kuitenkin ekaluokkalaisille pojille lähes kaikki on  kilpailua – välillä liikaakin. Monta kertaa niin koordinaatioharjoitus kuin vapaa sählyn pelaaminen menee tiukaksi väännöksi siitä kuka voittaa.

Valitettavasti tällä kertaa päätään nosti myös eräs toinen ilmiö. Kesken pelaamisen kuulin samanaikaisesti molemmilta puoliltani saman käytöksen – huonon joukkuekaverin. Kilpailuvietti oli ajanut omat joukkuekaverit syyttelemään toisiaan. “Mikset sä syöttäny. Sä oot ihan surkee. Me hävitään tää peli sun takia.” Huono joukkuekaveri oli kaivautunut esiin. Totesin saman tien, että peli on hyvä pistää nyt poikki.

Keräsin kaikki pelaajat keskiympyrään ja aloitin keskustelun. Kysyin minkälainen on paras joukkuekaveri siinä tilanteessa kun epäonnistut, kun teet oma maalin, kun vastustaja vie peliä ja mikään ei tunnu auttavan? Vastaukset löytyivät nopeasti: paras joukkuekaveri tsemppaa – kun teet oman maalin hän on ensimmäisenä kertomassa että luottaa sinuun ja tietää että pysty tekemällä parhaasi vaikka mihin. Paras joukkuekaveri luo uskoa siihen että työtä tekemällä pärjäämme ja loppupeleissä vain sillä merkitystä että on tehnyt parhaansa. Sama koskee myös vastustajan arvostamista – hän ei aliarvioi, vähättele tai nöyryytä ketään.

Tiesin jo keskustelun avatessani, että valmentamani pojat ovat fiksuja. Tiesin heidän tietävän minkälainen on paras joukkuekaveri. Asia vaati kuitenkin kertaamista ja muistutin, että jokaisen joukkueen jäsenen tulee olla se paras joukkuekaveri itse. Muuten siirretään vain vastuuta muille. Heidän pitää itse olla paras joukkuekaveri toisilleen.

Eilisen Championsliigan finaalin tapahtumat herättivät ajatukset taas. Loris Karius kohtalo epäonnistua tuossa pelissä pysäytti enemmän kuin Balen mahtava saksari yläkulmaan. Yksin maassa loppupillin vihellyksen jälkeen – yksin ensimmäisen totaalisen munauksensa ja torjuntavirheensä jälkeen. Pelin tulos oli 3-1, voittaja vei sen myös henkisesti. Realin pelaajat olivat ensimmäiset osoittamassa tukensa Lorisille. Oman joukkueen pelaajia ei näkynyt. 

Koska tämä on vain jalkapalloa, pohdin asiaa myös laajemmin – seuratoiminnan ja elämän kannalta. Jokainen meistä haluaa parhaat joukkuekaverit. Sellaiset joiden kanssa suunta on aina eteenpäin ja peruutuspeiliin katsotaan oppiakseen syytösten sijaan – kannustaen toisiamme eteenpäin. Etsimme ympärillemme juuri sellaisia ihmisiä – parhaita joukkuekavereita.

Kuten poikien, lopulta on minun itsenikin oltava se paras joukkuekaveri. Niin valmentajana, puheenjohtajana, isänä ja puolisona. Uskon että jokainen meistä voi olla se paras joukkuekaveri. Kunhan uskomme toisiimme, “omaan joukkueeseen” ja arvostamme toisiamme paidan väristä huolimatta.

Toivottavasti tapaan sinut paras joukkuekaveri kentillä taas tänä kesänä.

 


Tämän blogin postauksen kirjoitti Pekka Front. PPS tämän hetkinen puheenjohtaja, P10 ja P11 joukkueiden valmentaja ja seura-aktiivi.