Seurakoordinaattorin rekrytointi on saatu maaliin ja tehtävään valikoitui usean hyvän hakijan joukosta Miia Pihamaa. Valinnassa erityistä painoarvoa annettiin sille, että Miia on tehnyt jo vuosia lähes identtisesti haetun tehtävänkuvan mukaista työtä noin tuhannen pelaajan jalkapalloseurassa, hän tuntee lajin paitsi entisenä pelaajana ja valmentajana, mutta myös PPS:n toimintaympäristö on entuudestaan tuttu. Miian perehdytys alkaa ensi viikolla, mutta virallisesti hän aloittaa 30.9.2024.
Kuluvan vuoden aikana on tehty monta rekrytointia vahvistamaan kehittyvää ja kasvavaa Pakkalan Palloseuraa.
– Tässä rekrytoinnissa oli erityisen hienoa se, että löysimme lyhyellä aikajänteellä oikeasti todella hyviä hakijoita. Moni hakija oli toiminut vastaavissa tehtävissä ja hakemusten taso oli korkea. Uskon, että tämä kertoo hyvästä työnantajamielikuvasta sekä että olemme pystyneet kehittymään houkuttelevammaksi seuraksi työpaikkana, summaa toiminnanjohtaja Maria Olin-Bolin viimeisimmän rekrytointiprosessin.
Miia siirtyy tähän tehtävään Malmin Palloseurasta, jossa on toiminut vastaavassa tehtävässä jo vuodesta 2020 ja hänellä on pitkä työhistoria mm. kaupallisella alalla ja esihenkilötehtävistä. Seurakoordinaattori vastaa seurassa talous- ja palkkahallinnon operatiivisesta arjesta, ja tässä Miian liiketalouden tutkinto antaa hyvän pohjan, kun seurassa vahvana arvona on toimia tällä osa-alueella vastuullisen talousjohtamisen ja hyvän hallinnon periaatteiden mukaan. Miia on vastannut useamman vuoden urheiluseuran hallinnon tehtävistä ja taloudesta, sekä tuntee kaikki seuran järjestelmät, joten hän pääsee varmasti nopeasti kiinni seuran arkeen.
– Seuratyössä pidän olennaisena sitä, että arjen rutiinit toimivat. Mutta myös se on itselleni tärkeää, että muistamme työmme olevan asiakaspalvelutyötä jäsenistölle. Pidän ihmisten kanssa työskentelystä ja olenkin ollut toimihenkilöiden kanssa läheisesti aina tekemisissä. Seurakoordinaattorin työssä minua kiinnostaa aikaisemman työkokemukseni hyödyntäminen nimenomaan seuratoiminnan kehittämisessä ja uskon, että Pakkalan Palloseurassa pääsen hyödyntämään kaikkea osaamistani, Miia Pihamaa kertoo ajatuksiaan tästä tehtävästä.
Seurassa on tehty kehitystyötä paremman arjen ja talousjohtamisen saralla tällä kaudella ja näissä päästään vihdoinkin toteutukseen monin paikoin kauden vaihteessa. Pian on aika alkaa työstämään yhdessä joukkueiden kanssa alkavan kauden toimintasuunnitelmia ja talousarvioita, joten Miia tulee nopeasti tutuksi joukkueenjohtajille ja jalkautuu toiminnanjohtajan kanssa myös vanhempainkokouksiin tapaamaan seurayhteisöä.
– Olen kuullut seurasta paljon hyvää ja seurannut tuosta rajan takaa positiivista kaikua, mikä Pakkalasta on kuulunut viime aikoina! Odotan innolla, että pääsen tapaamaan seuran jäseniä ja toimihenkilöitä sekä hyppäämään mukaan porukkaan, Miia toteaa lopuksi.
Lisätiedot:
Maria Olin-Bolin
toiminnanjohtaja
maria.olinbolin@pakkalanpalloseura.fi