Etsimme kahta uutta valmentajaa seuraan. Avoinna on kaksi tehtävää, lapsivaiheen seuravalmentaja sekä yleinen seuravalmentaja. Haemme valmentajia osa-aikaiseen (20-25h) ja määräaikaiseen työsuhteeseen
Pakkalan Palloseura on kasvanut vauhdikkaasti viime vuosina. Tavoitteenamme on olla merkittävä jalkapalloon erikoistunut kasvattajaseura Keski-Vantaalla. Arvot, kuten yhteisöllisyys, oppiminen ja laatu ohjaavat toimintaamme.
LAPSIVAIHEEN SEURAVALMENTAJA
Nyt etsimme seuravalmentajaa vahvistamaan lapsivaiheen valmennusta sekä ao. vaiheen toiminnan kehittämiseen. Tehtävään haetaan kehitysorientoitunutta, sekä hyvät pedagogiset taidot omaavaa tiimipelaajaa. Työnkuva koostuu oman vastuualueen toiminnan suunnittelusta ja koordinoinnista, valmennustyöstä sekä oto-/ vapaaehtoisten valmentajien toiminnan johtamisesta. Toivomme, että hakijalla on jo näyttöjä vastaavista tehtävistä.
Tehtäviisi kuuluu mm.
- Valmennustehtävät pääasiassa U5-U7-ikävaiheessa
- Joukkueiden arjen tukeminen
- Uuden ikäluokan perustaminen
- U3-U4 kerhotoiminnan koordinointi
- Yhteistyö alueen koulujen ja päiväkotien kanssa
- Raportointi oman vastuualueen toiminnasta
- Muut urheilutoiminnan kehittämiseen liittyvät tehtävät sekä tarvittaessa muut mahdolliset erikseen sovittavat valmennustehtävät
SEURAVALMENTAJA
Etsimme seuravalmentajaa, jolla on aikaisempaa kokemusta valmennustehtävistä, kykenee toimimaan erilaisissa toimintaympäristöissä seuran joukkueissa sekä sitoutuu toteuttamaan seuran valmennuslinjan tavoitetta. Valmennustehtäviä on sekä 5v5 että 8v8 joukkueissa eri tasoilla.
Kumpaankin toimenkuvaa voidaan räätälöidä hakijan muun osaamisen ja kokemuksen mukaan.
Toivomme hakijoilta
- Tehtävään soveltuvaa valmentajakoulutusta
- Katsomme eduksi muun soveltuvan koulutuksen (liikunta-/ kasvatusala)
- Kokemusta lapsivaiheen valmennustehtävistä sekä vapaaehtoisten esihenkilönä toimimisesta seuratoiminnassa
- Oma aloitteista, itsenäistä ja kehitysorientotunutta asennetta
- Olet suunnitelmallinen ja oma-aloitteinen asiat loppuun vievä osaaja
- Olet helposti lähestyttävä tiimipelaaja, jolla on hyvät sosiaaliset taidot
- Hyvää suomen kielen taitoa
Mitä tarjoamme
- Työpaikan kasvattajaseurassa, jossa on erinomainen kehityspotentiaali
- Kannustavan ja ammattimaisen työyhteisön
- Monimuotoisen valmennustiimin, joka valmentaa pelaajalähtöisesti ja innostavasti
- Pääset roolissasi konkreettisesti ja tavoitteellisesti kehittämään toiminnan laatua
- Määräaikaisen osa-aikaisen tehtävän, jossa on mahdollisuus jatkosopimukseen tai keskustella oppisopimuskoulutuksesta
- Luotettavan työnantajan
Hakuaika päättyy 7.10.2026. Jos kiinnostuit tehtävistä, toimi nopeasti. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja antavat valmennuspäälliköt:
Jyri Nieminen jyri.nieminen@pakkalapalloseura.fi
Iiro Sivén iiro.siven@pakkalapalloseura.fi



